maanantai 31. elokuuta 2015

Vessanlattiaa ja oman pihan kukkia

Jäätävä työputki alkaa olla loppusuoralla ja remontillekin olisi jälleen kunnolla aikaa kun normaalit kolmen päivän vapaat alkavat. Viime viikolla kotona tuli lähinnä käytyä nukkumassa, tekemässä ruokaa ja pesemässä pyykkiä. Saimme kuitenkin sen verran remppaa etenemään, että vessanlattia komeilee valmiina ja keittiönkaapit on vastaanotettu ja kasattu! Eli ei siis ihan huono. Odotan innolla ensi viikonloppua kun loma alkaa ja Audin nokka heilahtaa kohti Lappia!

Eilen kätevä isäntä nakutteli vinyylit veskinlattiaan. Käytimme samaa vinyylipätkää, jota laitoimme tuulikaappiinkin. Itse puolestaan hakkasin vanhat kiinnityslaastit keittiönseinästä ja pesin keittiönlattian entisten kaappien alta. Lattia ja putket ovat kuin uudet pienen desinfioinnin jäljiltä! En ole varmaan koskaan nähnyt yhtä likaista pesuvettä... 

Vessasta puuttuu vielä lattia- ja ovilistat, jotka olisi tarkoitus saada paikoilleen seuraavana. Allaskaappi on kasattuna ja se odottaa vain ruuvaamista seinään. Agendassa seuraavana olisi myös olkkarinkaton maalaus toistamiseen - sen pienen puuttuvan siipaleen maalaus. Myös isoin makkari olisi tarkoitus huomenna käsitellä hirsisuojalla toistamiseen. Keittiönlaatat ovat saapuneet, joten nekin pitäisi käydä noukkimassa kyytiin. Torstaina sitten olisi tarkoitus ryhtyä kiinnittelemään keittiönkalusteita paikoilleen, jotta remppamies pääsee laatoittamaan seiniä. 

Eilen siivoilin joutavia rojuja taas pois ja siivoilin muutenkin työmaata, vaikka vähän turhaltahan se tuntuukin. Kultapallot sivupihalla olivat rötkähtäneet pitkin pituuttaan ja poiminkin ne maljakkoon, jotta ilahduttavat edes jossain. Osan vein kaupunkiin ja muutaman oksan nakkasin uuninreunalle. Jotain kaunista kaaoksen keskelle! Koitan tällä viikolla muistaa ottaa kamerankin raksalle mukaan :)

Mukavaa alkanutta viikkoa!


tiistai 25. elokuuta 2015

Tuulikaappia ja kasa laatikoita

Hohoo, täällä taas. Työviikko on hyvin työntäyteinen ja remontti ei tällä viikolla etene kyllä juurikaan mihinkään. Eilen sain pikavisiitilläni peräti tuulikaapin lattian tehtyä loppuun ja ruuvattua yhden listan paikoilleen. Samalla myös vastaanotin keittiön, joka on tällä hetkellä vain komea kasa pahvilaatikoita. Kasaustalkoot alkanevat perjantaina. 


Viikonloppuna laitoimme tosiaan tuulikaappiin lattiaa ja muutaman ovilistan paikoilleen. Tuulikaappiin tulee jossain vaiheessa laatta ja lattialämmitys, joten väliaikaislattiaksi laitoimme vanhan järkyttävän ja kuluneen vihreän muovimaton tilalle vinyylisen lattian. Lattia asennetaan laminaattityylisesti ponttauksella, täysin ilman liimoja, nauloja tai muita kummempia kiinnityksiä. Vinyyliliuskat leikkaantuvat näppärästi mattoveitsellä (tai no näppärästi jos on itse näppärä...) 

Vinyyli on paljon kestävämpi kuin perinteinen muovimatto. Kalliimpaahan lattiamatsku oli reippaastikin, mutta varmasti hintansa väärti. Maalasin kolhiintuneita ja nuhraantuneita ovenpieliäkin ja niinkin pienellä toimenpiteellä tila raikastui kummasti. 

Jo parin ovilistan kiinnityksen jälkeen yleisilmeestä tuli huoooomattavasti siistimpi. Talossa on käytetty katto-ja ovilistoina lähinnä lautoja. Ajattelin ensin, että osa laudoista maalataan ja uusiokäytetään listoina, mutta tulimme toisiin aatoksiin ja kaikki laudat päivittyvät oikeiksi listoiksi (paria ovenpieltä lukuunottamatta). Hirsitalo luo erilaiset vaatimukset listoillekin, kun raot ovat monesti paljon suurempia painumisvaran vuoksi, joten varmaan siksi ja lautojen edullisuuden vuoksi niitä onkin talossa listojen virassa käytetty. Listoja saa onneksi niin monen eri kokoisena, että voimme hyvillä mielin tunkea laudat polttopuuksi :) 

Purimme kokonaan tuulikaapissa olleen kaappihässäkän pois, joten nyt pitäisi keksiä, millainen uusi naulakko olisi :) 


Vasen ovenpieli on viimeistelty ovilistoilla ja kyllä kelpaa! 
Tuulikaapissa hääräillessäni vaihtelin uusia villoja ulko-oven reunustoille ja löytyihän sieltä taas uusi edesmennyt alivuokralainenkin seinän välistä. YÄÄÄKK. Rassukka oli ilmeisesti popsinut myrkkyä, ainakin viereisen sähkökaapin päällä näkyi joku myrkkypussukka notkuvan. Onneksi olen jo tottunut, niin ei enää ällöttänyt niin paljoa. Toivottavasti meidän hiirikuninkaat karkoittavat siimahännät lopullisesti... 


Tehokkaasti Sepi ainakin leikkihiiriä jahtaa, joten
toivoa sopii, että myös oikeat hiiret saavat kyytiä.
Kaikesta huolimatta remppa on edennyt aika hyvin. Ison makkarin seinätkin on käsitelty kertaalleen ja ehkä pieni optimismi alkaa nousta esiin, että ehkä tästä vielä valmista tulee. Veskinlattia pitäisi saada tällä viikolla kondikseen, ehkä. Kylpytilat odottavat vielä pintakäsittelyä ja olkkarinkatosta pieni siipale toista maalikerrosta. Hirsien tehopesun jälkeen pääsisimme myös käsittelemään olkkarin seiniä. 

(Unohdin ottaa kameran mukaan talolle, joten kuvat on räiskitty reteästi iPhonella.)

perjantai 21. elokuuta 2015

Otsasuoni pullistuu osa 2


Kolme viikkoa olemme rempanneet ja ilmassa alkaa olla jo pientä kisaväsymystä. Toisin sanottuna, mitta alkaa olla aikalailla täynnä. Autotalli tursuu purkutavaraa, samoin kuisti. Olemme nyt kolmisen viikkoa korjailleet toisten jälkiä. En vieläkään pysty käsittämään, miten joku voi päästää talonsa tuohon kuntoon... Edes siivousta ei ole tehty - saati että mikään paikka olisi kunnossa. Ainoa ammattitaidolla rakennettu osio talosta on hirsirunko - sisusta onkin tehty mitä mielenkiintoisimmilla ratkaisuilla: halvalla ja tee-se-itse-meiningillä - päin persettä. Parhaimpana kirsikkana kakun päällä (hiirenpaskan- ja raatojen lisäksi) löysimme parvelta linnunpaskaakin.


Remppamies irroitteli eräänä päivänä veskinlattiaa ja vanhoja villoja. Maalasimme kaverin kanssa tällä aikaa yläkerran kaidetta, kun alhaalta kuului yhtäkkiä "hyi helvetti". Mikki hiiret olivat päättäneet tehdä veskinlattian alle pesän ja olivat kuseksineet villat siinä sivussa. Vessa kärysi aivan vaipparoskikselle. No, pitäähän siimahännilläkin oma vessa olla, mutta toivotaan, että tekevät jatkossa majansa ja erityisesti sen huussinsa jonnekin muualle.



Eräs alivuokralainen oli tehnyt pesän myös keittiönkaappien alle sokkelilevyn taa - siis käytännössä keittiöön. Bongasimme jo aiemmin keittiötä purkaessa sokkelin poiston jälkeen, että kaapistojen alla tursui villatuppeloita - ja useita hiirenloukkoja. Eräästä loukostapa löytyi myös eräs alivuokralainen. Hiirulainen oli virunut loukossa jo tovin... Miksi laittaa hiirenloukkoja, jos niitä ei viitsi koskaan tarkistaa?!?! YYYÄÄÄÄÄÄÄÄKK! Joudumme nyt jyrskäyttämään keittiönlattialle jonkin desinfiointipommin, koska meillä tuo lattiaosa jää näkyviin kaappien alta, kun sokkelia ei tule. 


Keittiö on nyt purettu kokonaan ja odotamme innolla uusia kaappeja saapuvaksi.
Maalasin eilen tuulikaappia ja jouduin jälleen PURKAMAAN vähän lisää... Ihme listavirityksiä, vinoja väliseiniä ym. ym. HUOOOOOHH. Nyt tuulikaapin naulakkonurkkaus on purettu kokonaan ja kaikki tila on otettu hyötykäyttöön. Tuulikaappiin on ostettu valmiiksi lattia, jonka voisi asennella paikoilleen kunhan kaikki seinät on maalattu loppuun. 



Kaikesta purkamisesta ja aukirevityistä kohdista masentuneena, en ole huomannutkaan, että remppa on myös edennytkin. Kaveri kävi auttamassa kaiteen maalaamisessa (iso kiitos!) ja olkkarinkattokin on saatu jo kertaalleen maalattua. Kaikki katot on siis maalattu, mutta olkkariin tarvitaan vielä toinen maalikerros. Isoin makkarikin odottaa enää lähinnä hirsisuojaa ylleen. Olkkarista puuttuu tietenkin myös hirsisuojat seinistä ja kattoparruista. Ja listat toki puuttuvat joka paikasta. Kattolistat lähinnä maalaamme, mutta lattialistat menivät vaihtoon. Nuohooja on tulossa käymään tänään ja remppamies tosiaan aloitteli vessanlattian korjauksen (koska tätä emme osaa itse, teetämme ammattilaisella, olisi ollut hyvä vinkki tätä taloa rakennettaessakin...). Vessanlattia tehdään jo tarkoituksella hiukan alemmas, jotta saamme jossain vaiheessa viriteltyä sinne lattialämmityksen ja laatoituksen. Sain eilen maalattua tasoittamani seinätkin toistamiseen. 


Kaide kutakuinkin maalattuna. Olkkariamme somistaa tällä hetkellä uusi vessanpönttö. Uunikin odottaa maalia pintaansa. 
Parven katto on maalaamatta. 
Kylppäriä kaakelimaalauksen jälkeen. Kaakelimaalia on vedetty kaksi kerrosta ja
vielä kolmas kerros on sudittava. Lattiat ovat vielä käsittelemättä. Kaakelimaalaus
toimii nyt ensiapuna ennen varsinaista kylppäriremppaa. 
Putkimiehet kävivät eilen irroittamassa keittiön hanan ja viemäriputket ja korjaamassa kylppäristä nölkkäsevän putken (joka sekin oli kyllä vuotanut jo kaaaaauan, kaikesta nauttisin, kaaauuuuan kanssasi armaani, tralalei). Putkimiehet naureskelivat putkien(kin) ihme virityksille, liekö nekin joku diy-mies tehnyt. Kovasti mietityttää kyllä, miten rakennustarkastaja on aikanaan hyväksynyt esim. kylppärinlattian, kun kaadot on tehty mikä minnekin. Innolla odotan kylppäriremppaa... Toisen putkimiehen kanssa tutkimme kodinhoitohuoneen tee-se-itse-hirvitysseinämää ja bongasimme, että altaalle on putket valmiina, joten saan kuin saankin kodinhoitohuoneeseen kaipaamani altaan ja hanan! Keittiö tulee maanantaina, joten sitten alkaakin kasaustalkoot. 


Purimme kaljupäisen herran kanssa kammottavat yläkaapin rötisköt seinästä ja käytävämäinen tila avartuikin kummasti. Tiiliseinä olisi kiva jättää näkyviin, mutta lienee mahdotonta, kun osa seinästä on rapattu.
Kodinhoitohuoneen ihanuutta... 
Kaakelimaali teki ihmeitä kodinhoitohuoneessakin. Lattia on käsittelemättä sielläkin.
Veskin peilikaappi lojuu milloin missäkin, pitäisi sekin ehtiä maalata. 

Kävimme tytsyn kanssa myös eräs aamupäivä tekemässä pari hankintaa kotiin ja saimme näin samalla vietettyä yhteistä aikaa muuallakin kuin remontin ja hiirenpaskan keskellä. Shoppailureissulta matkaan tarttui mm. lamppu tuulikaappiin. 

lauantai 15. elokuuta 2015

Remontti etenee



Kikkeliskokkelis, hengissä ollaan ainakin vielä. Kolmen päivän sykleissä tulee oltua remontoimassa ja joka neljäs päivä käyn töissä. Muutamat kuvaukset väliin eikä aikaa sitten paljon mihinkään muuhun jääkään. No, ei tarvitse iltaisin paljon unta odotella. Paljon on talolla saatu aikaiseksikin - vaikka tuntuukin, että olemme kyllä enemmän purkaneet kuin tuottaneet uutta. 

Tämän hetkisiä saavutuksia ovat kattojen maalaukset. Keittiö, eteinen, tyttären huone, vaatehuone, vessa, vierashuone ja puolet olkkarista ovat jo saaneet valkean maalipinnan. Enää puuttuu siis tuulikaappi, isoin makkari ja puolet olkkarista sekä parvi. Kodinhoitohuone ja kylppäri saavat maalin kattoonsa vasta myöhemmin. 



Tuulikaapin kammottava "naulakko" hässäkkä on purettu ja nyt jo pintakäsitelty.
Naulakkoon on tarkoitus tehdä hyllyjä ja ripustustilaa. 
Seiniäkin on ehditty jo käsittelemään. Eteisen, tytön huoneen ja vessan hirseinät on käsitelty valkeaksi sävytetyllä hirsisuojalla kahteen otteeseen sekä yksi olohuoneen seinämä. Myös sauna on saanut saunavahan ylleen. Myös vessankaakelit saivat ensimmäisen kerroksen kaakelimaalia pintaansa. 


Saunanlattia odottaa käsittelyä harmaalla kaakelimaalilla.
Sauna raikastui valkoisella saunavahalla kummasti tummasta männystä. Vahaa voisi levitellä vielä ehkä kolmannenkin
kerroksen ja myös pyöröhirsiseiniin, jotka jätin luonnontilaan. 
Tytsyn huoneen seiniä. 
Myös ikkunoiden ympäryslaudat on maalattu sekä osa ovenpielistä. Eteiseen, tuulikaappiin ja veskiin oli myös käytetty parille pienelle seinänpätkälle varsin älykkäästi suurinta inhokkiani - lasikuitutapettia. Niinpä sainkin kokeilla tasoituslaastin levitystä - ja sehän olikin itseasiassa melko kivaa. Ehkä jopa kivinta remontissa tähän asti. Tasoite jäi rosoiseksi - tarkoituksella - ja sai valkean maalin ylleen. 


Tuulikaapin seinä oli suurin lasikuituhirvitys ja se on saanut tasoitteen
päälleen. Lasikuitutapetin alla oli kipsilevyä, joten tapetin repiminen ei tullut
edes kysymykseen, koska kipsilevy ei olisi sitä kestänyt.
Päälle tasoittaminen oli muutenkin helpompaa.
Tytsyn huoneessa yhdellä seinällä oli kaamea, päin honkia laitettu tapetti, joka lähti tietenkin pois. Helposti tapetti ei todellakaan lähtenyt, mutta apuun riensi Kiillon tapetinpoistoaine, ja johan vanha tapetti sai kyytiä! Tapetinpoistoaine levitettiin seinään telalla ja annettiin vaikuttaa. Tämän jälkeen vanha tapetti vain revittiin pois. Meistä kumpikaan ei ole koskaan tapetoinut, mutta se menikin yllättävän hyvin  ja uusi (turhaa kai edes mainita) vaaleanpunainen tapetti komeilee tytsyn seinällä. 






Vessanlattiaan oli tarkoitus laittaa laatat, mutta suunnitelmiin tuli nyt pieni muutos. Revin seinää käsitellessäni muovimattoa pois ja huomasin, että muovimaton alla on lastulevyä/vaneria. Vaihdamme uuden lastulevyn alle ja laitamme tähän hätään muovimaton. Vessa laatoitetaan myöhemmin samalla kuin tuulikaappikin. Laatoituksen yhteydessä tiloihin olisi tarkoitus asentaa myös lattialämmitys. 

Putkimies kävi irroittamassa vessanpöntön ja altaan hanoineen. Uusi allaskaluste tuotiin eilen Ikean reissulta ja wc-pönttö on ostettu. Toivotaan, että saamme vessanlattian lähipäivinä kuosiin ja ensi viikolla putkimies voisi tulla asentamaan uudet vessankalusteet ja sittenhän talolla voisi jo olla yötä?!? :) 







Ja jotta hommat eivät vain loppuisi kesken - viime lauantaina pihaamme saapui myös puukuorma. Kolme mottia sain yksin pinottua lauantaina liiteriin asti ja kaljupäinen herra mätteli eräänä hellepäivänä vielä lisää, mutta vielä 4 mottia odottaa ulkona... Huuooohh. 




Eilen kävimme tosiaan Ikeassa hakemassa matkaan yhtä jos toista ja illalla tilaukseen lähti keittiö. Keittiön jääkaappiseinämä jää nykyiselleen ennenkuin keksin, mitä siihen haluan. Ensin tarkoituksena oli tälle seinämälle vaihtaa vanhoihin runkoihin uudet ovet, mutta sepä ei onnistunutkaan, kun rungot ovat niin ihmeen kokoisia. No, käytäntö näyttänee mitä toiselle kaappiseinustalle tarvitaan. Vanhoja runkoja ei tosiaan voinut käyttää ollenkaan, vaikka osa oli tarkoitus käyttääkin, koska ne olivat niin outoa kokoa. Katsotaan, miten keittiön kanssa käy ja millainen sotku saadaan siitä aikaiseksi! 

Tämä on ensimmäinen aamu nyt oikeastaan pariin viikkoon, kun ehdin juoda aamukahvin rauhassa ja päivitellä vaikka blogiakin. Illemmalla on luvassa hääkuvaukset, joten tämä päivä on remonttivapaata. Seuraava työvuoro on maanantaina ja huominen meneekin isoimman makuuhuoneen katon kimpussa. Ensi viikolla on onneksi ruhtinaallinen viiden päivän vapaa - jota seuraa viikon työputki - joten uskoisin, että remppakin tuona aikana etenee. 

perjantai 7. elokuuta 2015

Pullistuva otsasuoni

Remppa etenee varmasti ja itsestä tuntuu, että myös melko hitaasti. Koko ajan löytyy uutta pientä näprättävää ja tuntuu, ettei mistään tule valmista. Huuoohh. 
No on jotain tehtykin - ainakin purettu jos ei muuta. 

Tytsyn huoneen katto on maalattu, vessan katto on maalattu, vierashuone odottaa muuttokuormia, olohuoneesta suurin osa korkeaa kattoa on sudittu kertaalleen (kiitos ahkeralle maalausmestarille!) sauna on vahattu kertaalleen, vessan yksi seinä on käsitelty ja keittiö on suunniteltu, keittiön kaapit ja kaakelit on purettu... 

Koska remontointi ei riitä ajanvietteenä, olen ahminut myös kuvauskeikkoja, joita on sadellut kiitettävään tahtiin. Osaan olen jo joutunut myymään eioota ja tämä harmittaa suunnattomasti, mutta ei taida nyt pystyä. 

Stressistä pullistuvan otsasuonen lisäksi päässä tikittää aikapommin lailla huono omatunto, etten ole ehtinyt olla tarpeeksi tytön kanssa - enkä sen koommin meidän uusimman rasavillin perheenjäsenenkään kanssa. Ja huomaampa monena aamuna herätessäni, etten ole nukkunutkaan kuin muutaman tunnin. Tuitui. 

Huomenna saapuu talven puukuorma ja tytsyn huoneen seinien käsittely alkaa. Joudun myös nöyrtymään ja menemään tapettikauppaan - ja vieläpä kikkailemaan tapetin seinään paikalleenkin. Saas nähdä sanoi isosetä. 

3-vuotiaan äitinä tiedän, että keksejäkin voi löytyä vaikka mistä, mutta
pipari laudan ja hirren välissä oli jo aika ylläri. 

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Kissavauvamme Seppo


Kaikkien remonttitohinoiden keskellä saimme uuden perheenjäsenen - aika vilkkaan sellaisen. Pienin perheenjäsen kotiutui meille eilen ja tottelee nimeä Seppo. Tai siis ei tottele. Älkää edes kysykö, mistä nimi tuli :D 

Seppo on toukokuun lopussa syntynyt maatiaiskissanpentu, jota kävimme katsomassa juhannuksen jälkeen. Vihdoin Sepon luovutusikä koitti ja saimme pennun kotiin. Sepi on todella ihmisystävällinen ja utelias pentu. Touhoa ja Nyytiä tulokas kiinnostaa kovasti, mutta kaikkia osapuolia vähän sähisyttää ja murisuttaa. Nyyti-naikkonen on päästellyt niin merkillisiä ääniä, että alan epäillä sen lajiketta. Toivottavasti tottuvat pian toisiinsa. Tosin Sepi on niin hurmaava heppu, ettei siitä voi olla pitämättä :) 





sunnuntai 2. elokuuta 2015

Viikonlopun remppaa


Heinäkuu mennä hujahti ja elokuukin jo ehti vaihtua. Vapaa viikonloppu hurahti tehokkaasti uudessa kodissa remonttia tehden ja päivät tuntuvat hurahtavan vielä nopeammin ohi. Talolla olisi tekemistä niin paljon kuin vain ehtii ja jaksaa tehdä ja kaupunkikotiakin pitäisi jaksaa ylläpitää vielä tovi. Perjantaina hainkin töistä päästyäni maalaustarvikkeita ja maaleja K-raudasta. 

K-raudassa oli asiantunteva palvelu (kuten aina), isot kiitokset sinne suuntaan! Seiniin ostin hirsisuojan, mikä sävytettiin valkeaksi. Hirsisuoja on hiukan läpikuultava, jotta puun fiilis jää paremmin näkyviin. En haluaa peittää hirsiseinää täysin - ja maaliahan siihen nyt ei todellakaan laiteta - mutta männyn oranssin sävyn haluan ehdottomasti pois. Olin katsonut netistä Osmo öljyvahaa, mutta se oli himokallista (120€/2,5l) ja tämä hirsisuoja maksoi 80€/9l... Ei huono siis ollenkaan :) 

Luonnollisintahan remppa oli aloittaa kattojen maalauksesta. Kaikki sisäkatot ovat mäntypaneelia, joten muutama neliö on maalattavana, jotta saadaan ne kaikki raikastettua valkoiseksi. Aloitin urakan vierashuoneesta, jonka remontointiin emme nyt keskity kattoa enempää. Katto on maalattava sieltä ensimmäisenä, jotta saamme sinne tuotua muuttokuormaa säilöön. Maalaaminen vain oli paljon hitaampaa kuin olin ajatellut. 


Katon maalaaminen oli melko hidasta puuhaa, varsinkin kun pensseli
oli melko susi. Kuvassa ensimmäinen maalikerros.
Kaveri tuli auttamaan ja hän poisti tytön huoneesta yhdellä seinällä komeilevaa tapettia. Isoimman makkarin ja tytsyn huoneen väliin on rakennettu väliseinä kipsilevyistä - vähän tee-se-itse-miesmenetelmällä ja huomasimme kaljupäisen herran kanssa, että toinen seinänpätkä on rakennettu kaiken hyvän lisäksi vinoon. Joudumme nappasemaan seinästä pienen pätkän pois ja rakentamaan uudelleen... Edelleen herää kysymys: MIKSEI VOI TEHDÄ ASIOITA KUNNOLLA?!? :D Jos ei osaa niin antaa jonkun tehdä, joka osaa. Huooh. 

Talossa oli kauhea sotku. Talo on ollut tyhjillään vuokralaisten muutettua pois keväällä ja hämähäkinseittejä komeilee miltei joka hirren päällä - pölystä puhumattakaan. Talossa ei ilmeisesti muutenkaan ole asunut mikään himosiivooja ja itsellä syyhyää jo sormet päästä siivoamaan talo putipuhtaaksi. Kuitenkaan näin remontin keskellä siitä ei ole juuri mitään hyötyä, joten ehkä minun täytyy nyt vain kestää sotkua. 

Minua häiritsi suunnattomasti (monen muun asian lisäksi... Tällä menolla kaikkien häiritsevien asioiden summana minulta poksahtaa otsasuoni...) pystyynkuivanut sireenipuska. Veli perheineen tuli katsomaan taloa ja niinpä otin rakkaan isoveikan kanssa ja tempaisimme sireenipuskan kuivat osat pois. Kiitti isoveikka <3 

Kaljupäisen herran kanssa purimme keittiönkaapit. Kaapit näyttivät alunperin olevan paremmassa kunnossa kuin mitä todellisuudessa olivat. Tarrasin yhteen laatikkoon ja kävin avaamaan sitä - se ei mennyt enää kiinni. Toinen laatikon etulaita jäi minulle käteen. Kulmakaappi (hyi olkoon!) on täysin räjähtänyt. Tai oli. Nyt liki kaikki kaapit ovat räjähtäneet kun irrotimme ne. Keittiö on melko matala, joten yläkaappien poisto kyllä avarti reippaasti keittiötä. Liesituuletin näytti olevan Lotta Svärdin ajoilta, eikä vm. 98, joten sehän lähti ensimmäisenä. Huuuh. 



Perjantaina kun yläkaapit ja ylimääräinen taso ikkunan alta on purettu.
Purin onnistuneesti itse (no Kaljupäinen herra poisti yhden vinoon ruuvatun ruuvin poralla) vessanseinältä kamalaakin kamalamman peilikaapin hirvityksen ja muoviset naulakot. Seinällä oli rinnakkain kaksi peilikaappia (?!) ja isompi niistä näytti jotenkin tutulta. Tuumin, että kaapistahan saattaisi saada tuunaamalla kelpo peilikaapin vessaan, joten irroitin kaapin varovasti ja takaahan löytyikin Ikean tarra. Ilmankos oli tutun näköinen, heh.


Vessa alkuperäiskuosissa. 
Vessa katonmaalauksen jälkeen ja ilman
peili- ja allaskaappeja. 























Lauantaina kävin ostamassa uuden, paremman pensselin ja johan rupesi lyyti kirjoittamaan. Maalasin vierashuoneen katon toiseen kertaan ja hyvältä näyttää! Saatuani vierashuoneen katon valmiiksi, maalasin myös vessankaton ja tytsyn huoneen katon kertaalleen. 

Äitini pesi ikkunat ulkoa päin (ja kuvaili kukkasia...) ja siivoili joutavia rojuja pois. Kaljupäisen herran kanssa poistimme ihmeelliset kattolistat, herra irroitti loput verhotangot, niitti nurmikon ja repi keittiönkaakelit. Kaakeleista ehkä 5 oli liimattu todella tiukasti kiinni ja loput olivatkin vain silikonilla toisissaan kiinni... Jeppis jep. 



Työnjohtaja katseli iPadista ohjelmia ja huusi vähän väliä isin paukutellessa kaakeleiden kanssa "pitäisi olla hiljaa!" :D Itse keskityin maalaamaan kattoja ja mittailin keittiön kalusteita ja ovia uusia varten. 




Työnjohtopuolella häärivät lauantaina myös Touho ja Nyyti, jotka tulivat ensimmäistä kertaa katsomaan uutta kotia. Kävimme tytsyn kanssa ostamassa kisuille tuliterän potan, joka jätettiinkin suoraan uuteen kotiin. Kuten arvata saattaa, kisut löysivät kattohirret hyvin äkkiä... Parvelta kipitettiin hirsien päälle, josta loikattiin uunin päälle ja alas. Nyyti kotiutui ilmeisesti niin hyvin, että meillä oli kotiin lähtiessä oikeasti vaikeuksia saada karvakasat takaisin kuljetushäkkiin. Illalla karvakasoja odotti vielä toinen kiusanhetki kun ne saivat syödä matolääkkeet... :D 



Tytsyn makkarinkattokin on maalattu kertaalleen ja väliseinä oikaistu.
Tänään jatkoin kattojen maalausta olkkarin matalasta katosta ja keittiöstä. Maalasin myös vessan katon toistamiseen. Siivoilimme rojuja ja aloimme purkaa kodinhoitohuoneen vimpstaakeja. Kaljupäinen herra poisti loputkin keittiönkaakelit ja oikaisi tytön huoneen väliseinää. 





Vierashuone siivottiin tänään katosta lattiaan ja se toimii muuton ajan
tavarajemmana. Seinät käsitellään sieltä vasta muuton jälkeen. 
Huomenna minun on suunnattava jälleen vuorokaudeksi työmaata kohti. Tytöllä onkin ensimmäinen hoitopäivä isojen ryhmässä! Monta viikkoa on tyttö jo puhunut innoissaan, miten hän pääsee isojen ryhmään. Kaikeksi onneksi päiväkoti säilyy samana, aamuisin tyttö viedäänkin samaan paikkaan mihin tähänkin asti, oma hoitaja lähtee mukaan ja liuta kavereita :) Tytöt ovat käyneetkin jo isojen puolella paljon leikkimässä ja tutustumassa, joten tarkka luettelo leluistakin on tullut :D Vaikka meillä olikin rankka viikonloppu, kissoilla se oli taatusti kaikkein rankin x)