perjantai 28. heinäkuuta 2017

Lomalla


Lomahuomenet! 
Kesäloma on hurahtanut
puoleen väliin ja paljon
kaikkea kivaa on ehditty tekemään. 
Olemme käyneet Helsingissä tyttöjen kanssa
shoppailemassa ja Korkeasaaressa sekä
moikkaamassa kummipoikaa ja heidän
perheensä uutta vauvaa. 
Olemme keränneet kantarelleja ja 
korjanneet satoa omalta kasvimaalta
ja talon maalauskin on jo 
edennyt ja pihahommatkin! 



Kävimme parin päivän reissussa
perheen kesken viime viikonloppuna. 
Olimme yötä 
Nokian Edenissä ja kävimme 
Särkänniemessä. Tytöt olivat 
aivan innoissaan 💕
Kävimme miehen kanssa 
treffeillä viime perjantaina
Wolkoff-ravintolassa,
jossa on ehdottomasti kyllä 
tämän kaupungin paras 
ruoka ja viinit. 



Olen päässyt kuvailemaan 
ihania häitä ja huomenna olisi
tämän kauden viimeiset häät tiedossa.
Tänään oli tarkoitus 
jatkaa talon maalausta, mutta
ulkona näköjään sataa kaatamalla, 
joten täytyy siirtyä sisäseinän
kimppuun. String-hyllykin 
odottaa laatikossa kasausta. 

Mukavaa heinäkuun loppua! 😊



maanantai 17. heinäkuuta 2017

Makkari


Mukavaa maanantaita! 
Uusi viikko alkoi jälleen ja
kesäloman ekoja päiviä mennään.
Sääennusteet lupailivat
täksi päiväksi sadetta,
joten siirsimme Helsingin 
reissun huomiselle 😊

Talvella kylppärirempan 
yhteydessä remppasimme myös
makuuhuonetta kun hankimme
sinne uudet säilytyskalusteet.
En olekaan makkaria vielä 
blogissa esitellyt, joten tässäpä
siitä pieni pläjäys. 


Makkarissa oli ennen 
itsetehdyt kaapistot, jotka
eivät olleet mitenkään katseenkestävät
- saati käytännölliset. 
Kaapit oli kyhätty lastulevystä ja
niihin jäi paljon hukkatilaa. 

Purimme lastulevyhökötyksen 
pois ja tilalle ostimme Ikeasta 
kaapistot, jotka suunnittelimme itse. 
Molemmille tuli tilaa henkarivaatteille
ja alle housurekit sekä hyllytilaa. 
Housurekki on osoittautunut
todella hyväksi keksinnöksi! 
Kaapiston edestä puuttuu
vielä liukuovet. 




Kaapiston vieressä
oleva seinä maalattiin harmaaksi.
Seinä siistiytyi kummasti ja
tuo mukavaa särmää muuten 
valkoisiin pintoihin. 

Makkarin sisustus
on aika minimalistinen ja
mustavalkea linja on hyväksi
havaittu täälläkin. 
Vierashuoneen muuttuessa 
tyttöjen leikkihuoneeksi,
työpöytä muutti makkariin. 
Taulukollaasit ovat vielä 
hiukan kesken ja työpiste
vaatii säilytystilaa ja 
muutenkin järjestelyä.

Sängyn yläpuolelle olemme
ajatelleet hankkivamme
karttaprinttejä meille 
tärkeistä kaupungeista.
Tällä hetkellä seinällä 
komeilee vain Miamin kartta,
mutta pitäisi vierailla Desenion
sivulla ja tilata printtejä lisää 😊

Mukavaa päivää! 



torstai 13. heinäkuuta 2017

Seinäpintojen päivitystä


Eeeerittäin hyvää huomenta! 
Tänään on vapaapäivä ja 
huomenna ensimmäinen 
virallinen lomapäivä! 
Työpaikka kutsuu vasta 
kuukauden kuluttua 😎

Viime talvena kylppäriremontin 
aikana remppasimme
myös makkaria ja 
maalailimme seiniä. 
Tuolloin myös keittiöstä 
makuuhuoneeseen ja kodinhoitohuoneeseen
menevän pienen käytävän päätyseinä
sai harmaan sävyn. 
Jäimme miettimään viereisenkin
seinän maalaamista ja 
nyt päätimme, että sekin maalataan.



Olen kauan haaveillut String-
hyllystä ja eilen pistin sen
vihdoin tilaukseen. 
Tilasin valkoisen hyllyn, 
joka erottuu hyvin harmaasta 
seinästä. Tuo seinämä
on ollut keskeneräinen ja 
tyhjillään muutostamme 
asti ja tuo String-hylly sopii
siihen kuin nakutettu. 
Seinämälle ei 
mitään kovin suurta ja syvää
voi laittaa, jotta siitä
pääsee esteettömästi kulkemaan
vaatehuoneeseen, makkariin ja
kylpytiloihin. 

Samalla pohdin jo myös
väliovien maalaamista,
joka ensi syksyn ja talven
aikana pitäisi toteuttaa. 
Ovet ovat kellastuneet ja
pinttyneet monin paikoin,
joten uusi maalipinta 
tulee tarpeeseen. 
Myös kahvat vaihdetaan samalla.
Ovien sävy on mietintämyssyssä.



Huomenna suuntana on Ikea 😊
Mukavaa ja aurinkoista torstaipäivää! 

Our world <3 Karttaan on merkitty paikat, joissa olemme yhdessä käyneet.
Toivottavasti täppiä tulee vuosien saatossa paljon :)

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Sadon ensimmäiset herkut


Mukavaa uutta alkanutta viikkoa!
Kesäloma senkuin lähenee, 
enää pari työvuoroa ja 
torstaina se kauan odotettu
loma sitten alkaa! 

Odotan lomalta ehkä
eniten sitä, että ei ole
kiire mihinkään. Saan rauhassa
nyppiä kasvimaata ja
 saamme nukkua pitkään ja
leikkiä kotona. 
Lauantait menevät 
pääosin kuvausten parissa, mutta
muuten ei ole mitään aikataulutettuja
suunnitelmia. 

Eilen kävimme nyppimässä
kasvimaata, koska retiisit
ovat paisuneet niin isoiksi,
että niitä sai jo nostaa ylös.
Porkkanatkin täytyisi
taas harventaa.



Salaatti alkaa kasvaa
kivasti ja kovasti tekisi 
jo mieli kurkistaa, ovatko
perunat kasvaneet.
Tänä kesänä saamme myös
mansikoita, sillä raakileita
on reilusti. Viime kesän sato
oli kuitenkin huikeat kolme mansikkaa 😂
Tänä kesänä saamme ehkä ainakin kuusi
punaposkea. 


Metsämansikat kasvavat olohuoneemme
ikkunan alla ja myös kasvimaalla, 
jonne niitä viime keväänä siirsimme.
Olemme jo popsineet kypsiä metsämansikoita
jonkin verran ja lisää on tulossa.
Tänä kesänä meidän ei ilmeisesti
tarvitse kilpailla marjoista rastaiden kanssa,
sillä viiksiniekat ovat pitäneet 
näköjään huolen, että rastaat
ruokailevat jossain muualla kuin meidän pihassamme.
Ainakin yhdestä mustarastaasta ne olivat
jo tehneet lesken... 


Viime viikolla kävimme
Sirkus Finlandiassa tyttöjen, 
veljeni vaimon ja veljenpojan kanssa. 
Ensimmäiset varsinaiset lomasuunnitelmat
toteutuvat perjantaina kun
lähdemme kaverini kanssa Ikeaan 😄
Lauantaina olisi luvassa
jälleen häähumua kuvausten merkeissä.
Maanantaina olisi tarkoitus
lähteä tyttöjen kanssa käymään
Helsingissä ja torstaina 
menemme moikkaamaan kummipoikaani
ja heidän perheensä uutta vauvaa 💕

Oikein mukavaa 
uutta kesäistä viikkoa! 


torstai 6. heinäkuuta 2017

Kurkistus leikkimökkiin


Tytsy sai syntymäpäivälahjaksi
uuden leikkimökin ja se saapui 
kesäkuun alkupuolella. 
Pihassamme oli ennestään
vanha leikkimökki, mutta se oli
niin huonossa kunnossa, ettei 
sen kunnostus oikein innostanut.
Vanha mökki pääsi uuteen
kotiin jo keväällä.

Kasasimme miehen kanssa
mökin juhannuspäivänä ja katon
naputtelimme paikoilleen
viime viikonloppuna. 
Katto on vain paneelia, joten
pressua joutuu vielä 
pitämään katon päällä suojana. 
Vielä pitäisi laittaa 
paikalleen kattohuopa ja 
päätyihin koristelaudat.


En kuitenkaan malttanut
olla näyttämättä kuvia 
mökistä tässä vaiheessa
vaikka se kesken vielä onkin 😍
Ensi viikolla olemme menossa Ikeaan
kun minulla alkaa kesäloma,
joten sieltä olisi tarkoitus
tuoda vähän tavaroita 
leikkimökkiin. 




Tyttöjen leikkikeittiö 
muutti leikkimökkiin. 
Mökki ei ole mikään
tilaihme, joten 
hyvin ihmeitä mökkiin ei mahdu.
Ulkomaalaus on vielä
hiukan kesken ja lattia
pitää maalata ennen syksyä.
Ikkunanpuitteet
ulkoa on myös maalaamatta.

Tilasimme tänään
mökkiin verhot ja
vähän GreenGaten astioita. 
Joku mattokin pitäisi 
hankkia. 
Tytöt haluaisivat
pihaan myös oman 
puutarhan mansikoineen ja kukkineen,
mutta se ehkä jäänee 
suosiolla ensi kesään 😅

Mökki on tytöille hyvin mieluinen
ja loppukesän päivät kuluvat
tytsyillä melko varmasti mökissä
leikkien ja puuhaillen 😊


Mukavaa torstaipäivää!