tiistai 29. elokuuta 2017

Syksyn sisustusinto


Syksyinen hyggeily on täällä 
ja olen niiiin innoissani. 
Nyt sairaslomalla ollessani
minulla on ollut aikaa selailla 
nettiä ja suunnitella syksyistä 
sisustusta kotiin. 

Olen iloinen Suomen neljästä
vuodenajasta, kaikissa vuodenajoissa
on oma taikansa. 
Talvella joulun jälkeen
koti raikastuu jouluisesta
"ähkystä" (vaikkei joulu meille 
mitään koristeshowta kotiin tuokaan).
Tulppaanit ilmestyvät
kotiin eri väreissä ja 
kevättä kohti mentäessä
pastellisävyt löytävät monesti
tiensä meidän sisustukseen. 
Pääsiäistä kohti tulee toki 
rairuohot, pajunkissat ja 
erityisesti rakastamani sipulikukat. 

Kesäisin sisustuksessa harvoin
tapahtuu oikeastaan mitään 
kummempaa ja kaikki energia
tulee yleensä siirrettyä silloin ulos.
Kesällä kotona pääpaino on 
rentoudessa ja luonnonkukat 
kuuluvat sisustukseen, sillä niitä
tulee poimittua usein maljakkoon.


Syksyssä ehdottomasti
parasta on pimenevät ja viileät illat. 
Luonto alkaa valmistautua pitkään
talveen ja eläimet alkavat rakentaa
talvipesiä. Niin myös minä alan
rakentaa lämmintä talvipesää ja 
syksyinen sisustusinto onkin taas 
vienyt mennessään! 
Ja jouluhulluna voin kai
jo nyt kohta syyskuun korvilla
sanoa, että syksyssä parasta on
myös se joulun odotus 💕
Kynttilät, takkatuli,
villasukat, lampaantaljat,
havut, kävyt, kanervat... 💕

Paljon olisi uusia
ideoita, joita toivottavasti
pääsen pian toteuttamaan,
kunhan selkä joskus antaa periksi. 
Niistä lisää sitten myöhemmin 😊

Joko syksy näkyy teidän kotonanne? 



keskiviikko 23. elokuuta 2017

Kanervan sävyjä


Keskiviikkohuomenet! 
Selkäkipu ajoi ylös jo kuuden aikaan,
joten ehdinkin päivittää blogia
ennenkuin vien vanhimman tytön kouluun.
Miehen selkäleikkaus on 
huomenna ja toivottavasti 
toinen meistä tulee nyt kuntoon 💕

Kotimme pääsävyt ovat 
vakiintuneet mustan, valkean ja 
harmaan eri sävyihin.
Niihin on helppo sitten 
yhdistellä vuodenajan ja
fiiliksen mukaan eri sävyjä
kynttilöiden, tekstiilien ja 
muun piensisustamisen keinoin.
Varsinaista väri iloittelua
en ole oikein koskaan harrastanut ja
aika maltillisia ja maanläheisiä 
nuo sävyt sisustuksessa ovat 
viime vuosina olleet. 




Ostin lauantaina sairasloman
piristykseksi ensimmäiset callunat,
joista yksi pääsi olkkariin.
Tuon callunan sävyistä 
innostuneena olkkariin 
tuli muutakin punertavaa
tyynynpäällisten muodossa.
Violetti on kuulunut viime
vuosina lähes inhokkisävyihini,
mutta nyt tuommoiset murretut
roosan, kanervan ja marjapuuronpunertavat
sävyt jostain syystä miellyttävät. 
Syksyn muotiväri näkyi 
myös lastenvaatteissa ja
tytölle tuli Gugguulta kotiutettua
pari marjapuuronpunertavaa vaatetta. 


Ulkona näyttää 
sumuiselle ja sateisen kolealle.
Syksy tekee tuloaan 💕
Mukavaa syksyistä 
loppuviikkoa! 

Ps. Tällä viikolla on tullut uusia lukijoita 
mukaan. Lämpimästi tervetuloa seuraamaan blogiani! 💕 


perjantai 18. elokuuta 2017

Loppukesän kukkaloistoa


Mukavaa perjantaipäivää! 
Kesäkukat jaksavat vielä
kukkia kauniisti ja 
syksyisemmätkin lajikkeet
alkavat puhjeta kukkaloistoonsa.
Syysleimut ja kultapallot 
kukkivat jo komeasti ja 
syysasteritkin tekevät jo 
nuppuja. 
Hipsuttelin aamulla ottamassa muutamat
kuvat kukkien väriloistosta.



Tämän kesän värit 
kesäkukissamme olivat 
vaaleanpunainen ja valkoinen
- poikkeuksena punainen pelargonia,
joka oli ihan must have.
Särmää vaaleanpuna-valkoiseen
kukkaloistoon toivat 
mustat petuniat, joista
tuli kyllä ehdoton suosikki 
itselle. Ne pääsevät 
varmasti ensi keväänäkin
kesäkukkia hankkiessa ostoskoriini.
Valkea pallokrysanteemi 
lähti taannoin matkaan kauppareissulta.






Mies on ollut 
muutaman viikon sairaslomalla
ja hänellä odottaa selkäleikkaus 
ensi viikolla.
Myös oma selkä on kiukutellut
jälleen ja sairasloma pamahti 
kesäloman jatkoksi itsellekin. 
Eilen kävin lannerangan 
magneettikuvissa (taas)
ja välilevynpullistumahan se 
siellä. Oireet 
ovat viime syksyyn verrattuna
rajummat ja toivotaan, että 
pelkällä levolla ja jumpalla
selvitään tälläkin kertaa. 
Pihahommat ja talonmaalaus 
pysähtyivät nyt, mutta toivotaan,
että vielä jossain vaiheessa
syksyn mittaan pystyisimme 
jatkamaan hommia. 

Ilmassa on selvästi
syksyn tuoksua
Mukavaa loppukesäistä päivää! 



sunnuntai 13. elokuuta 2017

Syksy saapui olohuoneeseen


Leppoisaa sunnuntaiaamua!
Ukkosmyrskystä on selvitty
ilman vahinkoja 😄
Meillä vain
salamoi ja ukosti kovasti 
rankan sateen kera, mutta tuulivahinkoja
ei onneksi tullut ja sähkötkin
kestivät päällä koko ajan. 

Syksy lähenee päivä päivältä.
Loppuviikosta siivotessani
siirsin parvella kesää
viettäneen karvalankamaton
takaisin olkkariin ja vaihtelin
kesäisen siniset tyynynpäälliset
syksyisemmiksi. 



Kohta alkaa taas se aika
kun saa hyggeillä kynttilänvalossa
takkatulen ääressä kun ulkona
on kylmää ja pimeää 💕
Nautitaan vielä pieni hetki
kesän viimeisistä hetkistä ennen sitä 😊

Mukavaa uutta alkavaa viikkoa! 


torstai 10. elokuuta 2017

Tyttöjen koulupöytä


Niin se kesä on taittunut
siihen vaiheeseen, että 
koulut alkoivat tänään. 
Miehen tytär aloitti 
ekaluokan ja pienempikin 
pakkasi uuden hoitoreppunsa
koulua varten. Odotus lienee
pienemmällä kuitenkin melkoinen,
kun koulun alkuun on vielä pari vuotta 😂


Ostimme Ikeasta 
tyttöjen leikkihuoneeseen
aiemmin kesällä
koulupöydän. 
Pöytä on pari metriä 
pitkä, jotta kaksi 
pientä touhuilijaa
mahtuu sen ääreen. 
Myöhemmin pöytä on 
helppo purkaa ja
tehdä laatikostoista
pari erillistä 
koululaisen pöytää
kunhan tytöt muuttavat 
molemmat omiin huoneisiin.



Neidille kävimme ostamassa
uuden, suuremman hoitorepun,
johon mahtuu isin luo tarvittavat 
tavarat ja hoitovaatteet. 
En olisi itse välttämättä 
halunnut kettureppua,
mutta se oli ainoa, joka 
istui pienen neidin selkään hyvin.
Reppu on toivottavasti niin
kestävä, että sillä pärjää
eskarin ja vielä 
ekaluokankin. 


Itselläkin on menossa
viimeinen lomapäivä ja huomenna
työpaikka kutsuu. 
Toisaalta ei edes oikein ärsytä,
kun pääsen takaisin omaan
toimipisteeseen pitkän tauon jälkeen.
Taisin olla viimeksi toukokuun
lopussa normaalissa 
toimipisteessäni kun kesä
meni sijaistaen 
yhden hengen yksikössä. 

Oikein mukavaa arkeen paluuta! 😊

perjantai 4. elokuuta 2017

String hylly


Mukavaa elokuuta! 
Kesä alkaa kääntyä loppua
kohti ja illat pimenevät. 
Itsellä on jo mielessä 
pyörinyt ulkovalojen
virittäminen kuistille, 
mutta olen (toistaiseksi) 
vielä malttanut mieleni. 
Yleensä kun blogissa kerron 
jotain pohtineeni, samana
päivänä jo toteutan sen 😂
Katsotaan kuinka tällä
kertaa käy... Hehe! 

Eräänä päivänä satoi
(yllättäen), joten ulkomaalaus
ei onnistunut. Niinpä otin 
ja maalasin sisällä 
keittiön käytävän seinän.
Seinä sai saman harmaan 
värin, joka viereisessä 
päätyseinässäkin on.
Kasasimme String-hyllyn ja
asensimme sen seinään. 
Olen niiiiin
tyytyväinen tuohon seinämään!
Olen haaveillut kyseisestä
hyllystä jo kauan ja
se on ihan huippu! 💕
Tavarat hyllyllä vaativat
vielä puljaamista. 




Meillä vietetään 
viimeistä lomaviikkoa kun
minä lähden perjantaina 
töihin ja miehen tytär 
aloittaa torstaina koulun.
Koulutunnelmissa ollaan kovasti,
kun pienempikin sai uuden
hoitorepun ja hänkin on kovasti
lähdössä kouluun 😂
Pienempi saa vielä pari 
vuotta odottaa, mutta ensi
syksynä kutsuu jo eskari. 
Täytyy ottaa ilo irti kun
tytsy saa vielä olla kotona 😊

Huomenna juhlimme 
kavereiden kesken meidän 
yhteenmuuttoamme, josta tosin
on jo vierähtänyt tovi 😄
Mukavaa elokuun alkua!